Ihminen on aina liikkunut Pohjanlahden ja Vienanmeren välillä mannerjään väistyttyä noin 10 000 vuotta sitten. Esihistorialliset löydöt osoittavat, että kauppaa on käyty hyvinkin kaukaisten alueiden ja maanselän jakaman ja merien rajaaman alueen välillä. Historiallisella ajalla kaupan luonne muuttui ja monipuolistui. Täällä liikkuivat muun muassa saamelaiset, karjalaiset, hämäläiset, savolaiset ja norjalaiset. Vuosisatojen kuluessa eri etupiirit jakoivat alueen, mutta kauppa jatkui. Joskus edes sotakaan ei katkaissut vuorovaikutusta karjalaisten ja Ruotsin valtakunnan itäosan välillä. Liikuttiin kesällä ja talvella, mutta kulkuväylät noudattivat suunnilleen samoja reittejä. Väylien ja kulkuneuvojen muutokset olivat hitaita.

Suomen tultua liitetyksi Venäjään vuonna 1809 oli hallinnollisesti tärkeää selvittää muun muassa Kainuun ja Venäjän Karjalan liikenneyhteydet. 1830-luvulta alkaen koettiin näillä alueilla maanselän molemmin puolin pahoja katovuosia. Oulun maaherran aloitteesta syntyi ajatus rakentaa maantie Vienan Kemiin. Uudelleen tämä ajatus nousi esiin 1850-luvulla. Perusteelliset selvitykset, joita käsiteltiin Helsinkiä ja Pietaria myöten eivät johtaneet kuitenkaan merkittäviin tuloksiin. Kulkuneuvot ja liikennereitit kehittyivät muualla nopeasti ja nuo syrjäiset seudut kyettiin huoltamaan ilman merkittäviä liikenteellisiä parannuksia.

Venäjän vallankumous ja kansalaissota katkaisivat ikimuistoiset yhteydet. Nyt liikenne on alkanut uudelleen täysin muuttuneissa oloissa ja aivan uusin välinein. Ihmiset, tavarat ja kulttuurivaikutteet liikkuvat kuten vuosituhansia sitten.