Sisäministeriö asetti 27.2.2012 työryhmän selvittämään ihmiskaupan uhrien auttamista ja tukemista koskevan lainsäädännön toimivuutta ja kehittämisvaihtoehtoja. Tutkimus on julkaistu sisäasiainministeriön julkaisusarjassa (32/2013). Asettamispäätöksen mukaan hanketyöryhmän tehtävänä oli mm. laatia vertailu ihmiskaupan uhrien auttamista ja tukemista koskevasta lainsäädännöstä hankkeen näkökulmasta keskeisissä teollistuneissa maissa. Vertailu toteutettiin ulkopuolisena tutkimustyönä, jonka toteutti Helsingin yliopiston alaisuudessa toimiva Erik Castrén -instituutti. Tavoitteena oli saada luotettavaa tietoa eri Euroopan maiden ihmiskaupan uhrien auttamista ja tukemista koskevista säännöksistä ja järjestelmistä. Vertailuun valitut valtiot olivat Alankomaat, Belgia, Italia, Itävalta Luxemburg, Norja, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Tanska ja Yhdistynyt kuningaskunta.

Tutkimustulosten mukaan oletetun ihmiskaupan uhrin voi tunnistaa tyypillisimmin mikä tahansa toimija eikä tunnistamiselle ole asetettu muita kriteerejä kuin epäilys tapauksen liittymisestä ihmiskauppaan. Mahdollisen uhrin tunnistaa useimmissa maissa poliisiviranomainen. Virallisen tunnistamisen suorittaa tavallisimmin syyttäjä, uhria ja eri tahoja kuultuaan. Uhrien tunnistamisprosessissa on useissa maissa (Ruotsi, Belgia, Alankomaat, Luxembourg, Yhdistynyt kuningaskunta, Puola ja Itävalta) havaittu olevan kolme tasoa. Ensimmäisellä tasolla havaitaan oletettu uhri, toisella tasolla tunnistetaan mahdollinen uhri, jolloin uhri saa tiettyjä oikeuksia, ja kolmannella tasolla uhri tunnistetaan virallisesti uhriksi. Maiden välillä on kuitenkin selviä eroja tunnistamiseen liittyen. Eroja löytyy erityisesti tunnistamisprosessin muodollisuuden ja oikeudellisen statuksen, eri viranomaisten toimivallan sekä uhrin mahdollisen oleskelulupastatuksen vaikutusten suhteen ja siihen, miten kiinteästi tunnistamisprosessi on yhteydessä rikostutkintaan.