Oppisopimuskoulutus on ollut viimeisten vuosikymmenien aikana kiinnostuksen kohteena Euroopan Unionin maissa. Tähän on ollut syynä ennen kaikkea se, että eri selvitysten mukaan oppisopimuskoulutuksella on työllisyyttä edistävää ja jopa työpaikkoja luovaa vaikutusta.

Käsitteenä ”oppisopimuskoulutus” ei ole yksiselitteinen. Tässä selvityksessä on lähdetty määritelmästä, että oppisopimuskoulutus perustuu työsuhteeseen ja koulutusvastuu on voittopuolisesti työnantajalla.

Raportissa kuvataan ensinnäkin ”oppisopimuskoulutuksen mallimaiden” Saksan, Itävallan ja Sveitsin järjestelmiä, sitten tarkastellaan kehitystä Ranskassa ja pohjoismaissa (Tanska, Norja ja Ruotsi). Lopuksi tuodaan esiin Englannissa tapahtuvaa nopeaa kehitystä.

Raporttia varten on haastateltu kyseisten maiden viranomaisia, kauppakamarien ja muiden etujärjestöjen, oppilaitosten sekä työpaikkojen edustajia. Lisäksi on tutustuttu aiheeseen liittyvään koulutuspoliittiseen kirjalliseen materiaaliin.

Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että Saksassa sosiaalipartnerit (erityisesti työnantajat) ovat varsin tyytyväisiä oppisopimusjärjestelmään (duaalijärjestelmä). Myöskään koulutuspolitiikan ohjaukseen osallistuvat viranomaiset eivät halua luopua duaalijärjestelmästä, vaikka opiskelupaikkojen saamisessa on ollut ongelmia 2000-luvulla. Mutta järjestelmä on Saksan kauppakamarien mukaan hyvä, koska koulutuksen kysyntä ja tarjonta ovat välittömässä suhteessa keskenään eikä erityistä suunnitteluprosessia tarvita.

Englannissa on päätetty lisätä oppisopimuskoulutusta nuorten ja aikuisten koulutusmuotona ja samalla vahvistaa sen imagoa ja erillistä hallintoa. Englannissa on panostettu koulutuksen kokonaistaloudellisuuden ja kysyntälähtöisyyden vahvistamiseen. Sikäläinen osaamisen välittäjien verkosto (Skills Brokerage -järjestelmä) on osoittautunut menestystarinaksi. Raportin suosituksissa esitetäänkin, että Suomessa kannattaisi kokeilla näitä malleja.

Ruotsi puolestaan on hyvä esimerkki siitä, mitä esteitä oppisopimuskoulutuksen käyttöönotolle on maissa, joissa tämä perinne puuttuu. Sikäläinen koulutuspoliittinen keskustelu tuo hyvin esiin niitä työmarkkinapoliittisia dynaamisia tekijöitä, joita oppisopimuskoulutukseen yhteiskunnassa liittyy. Se on esimerkki myös siitä, miten vaikeaa on saada yritysmaailma sitoutumaan ammatilliseen koulutukseen tilanteissa, joissa on totuttu oppilaitosmuotoiseen koulutukseen. Yritysten motivoiminen ja saaminen mukaan ammatilliseen koulutukseen on elintärkeä kysymys oppisopimuskoulutuksessa.

Selvityksessä on lähtökohtana ollut löytää erilaisia suomalaisesta näkökulmasta rakentavia hyviä käytäntöjä ottaen huomioon myös erityisryhmät. Näitä on tuotu esiin luvuissa ”Eurooppalaisia hyviä käytäntöjä Suomen näkökulmasta” sekä ”Johtopäätöksiä ja suosituksia”.

Keskeinen esitys on, että perustettaisiin oppisopimuskoulutuksen asiamiehen virka, jonka tehtävänä olisi seurata oppisopimuskoulutusta Suomessa ja muualla maailmassa sekä tehdä ehdotuksia tämän koulutusmuodon edistämiseksi. Ranskan hyvien kokemusten perusteella esitetään myös korkea-asteen opintojen avaamista kokeiluna oppisopimusteitse.