Kulttuurialan kolmannen sektorin selvitys antaa suuntaa alan valtakunnallisesta järjestäytymisestä ja toiminnan malleista, luonteesta ja yhdistystoimijoiden kehittämistarpeista. Tavoitteena oli määrittää alan pääpiirteitä ja lisätä ymmärrystä erityisesti alan toimijoiden tarpeista tulevaisuudessa.

Kulttuurialan kolmatta sektoria ja yhdistystoimintaa on tutkittu varsin vähän. Aineistona käytettiin alasta tehtyjä selvityksiä sekä patentti- ja rekisterihallituksen Internet-sivuilta saatavaa aineistoa. Selvitykseen haastateltiin talven 2009–2010 aikana 16 valtakunnallisen järjestön toiminnanjohtajaa, puheenjohtajaa tai varapuheenjohtajaa sekä 16 paikallistoimijaa. Lisäksi kerättiin tietoa yhdistysten toimintasuunnitelmista ja -kertomuksista sekä julkaisuista. Tietoa kerättiin myös järjestöjen ja yhdistysten Internet-sivuilta. Aineisto on siis rajallinen ja antaa pinnallisen kuvan kulttuurialan lähes 23 000 yhdistyksestä.

Paikallistoimijoiden haastatteluaineisto koottiin yhteen ideaalityyppimenetelmällä, jonka ansiosta koko aineiston tärkeimmät huomiot saatiin luokiteltua ja haastateltujen yhdistysten ominaispiirteet esille. Menetelmä soveltuu tällaiseen pohjustavaan laadulliseen tutkimukseen, jonka tavoitteena on laajentaa ymmärrystä tutkitusta aiheesta.

Keskeinen huomio oli valtakunnallisten järjestöjen monimuotoisuus ja järjestäytymisen alakohtainen vaihtelu. Jokainen taiteenala on oma valtakunnallinen järjestöjen rakennelma, josta voidaan useimmin erottaa kolme tasoa: ammattilaiset, harrastajat ja lapset. Osin nämäkin tasot limittyvät päällekkäin ja lisäksi Suomen viralliset kaksi kieltä tuovat lisää toimijoita kentälle.

Ruohonjuuritason toimijat eroavat toisistaan mm. vapaaehtoisuuden ja ammattimaisuuden, toimijoiden sitoutumisen, resurssien, verkottumisen ja kehittämistarpeiden suhteen. Tarpeet vaihtelevat yhdistyksissä vahvasti sen mukaan ketkä ovat tekijät - ammattilaiset vai harrastajat - sekä kenelle toiminta on suunnattu - ammattilaisille, harrastajille, lapsille vai muulle yleisölle. Ammattilaiset kaipasivat monipuolisesti tuki- ja neuvontapalveluita, harrastajilla haasteena oli lähinnä järjestön jäsenistön uusiutuminen, jottei yhdistyksen toiminta ukkoutuisi tai akkautuisi.

Kulttuurialan kolmannelta sektorilta ja yhdistyksiltä puuttuvat kehittämistyökalut sekä koko alalla toimivat kehittäjät. Alakohtaisesti valtakunnallisista järjestöistä on toki neuvontaa ja koulutusta saatavilla. Alalla ei ole vielä käytössä sertifiointeja, joten toiminnan laadun tarkastelu on haasteellista. Ammattimaistuminen, poikkitaiteellisuus ja pienten sitoutumattomien ryhmien muodostuminen ovat tulevaisuuden trendejä.

Alan tutkimusta tulisi lisätä ala- ja aluekohtaisesti. Lisäksi tietyn ilmiön menestystekijöiden kartoitus tuo tärkeitä näkökulmia rakenteiden kehittämiseen. Kulttuurialaa ei voi sen pirstaleisuuden ja monimuotoisuuden takia katsoa kokonaisuutena vaan alalla tulisi ottaa käyttöön sertifiointeja. Alan toimijoiden henkilöstöhallinnon, talouden, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja verkostoitumisen osaamista tulisi kehittää joustavilla tuki- ja neuvontapalveluilla, jotka olisi kohdennettu suoraan toimijoille. Kulttuuriala kaipaa työllistämiskeinoja mm. kasvavan ammattilaiskunnan takia sekä ohuella byrokratialla toimivia ketteriä rahoitusmalleja.