Väliraportissa on analysoitu asumisperusteiseen sosiaaliturvalainsäädäntöön ja sen soveltamiseen liittyviä keskeisiä ongelmia kansainvälisissä tilanteissa sekä ratkaisuvaihtoehtoja lainsäädännön uudistamiseksi. Väliraportin liitteenä on työryhmän sihteerien kokoama voimassa olevan lainsäädännön kartoitus sekä kansallisen että EY-lainsäädännön osalta.

Merkittävä osa suomalaisesta sosiaaliturvasta on asumisperusteista. Nykyinen järjestelmä toimii monilta osin hyvin. Eräiltä osin sitä tulisi kuitenkin kehittää vastaamaan paremmin toimintaympäristön muutoksia (perustuslain (731/1999) asettama lainsäädännön täsmällisyysperiaate, kehittyvä ja muuttuva EY-lainsäädäntö jne.). Asumisperusteisen sosiaaliturvan soveltamisala on sekä kotimaisen että kansainvälisten sopimusten ja EY-lainsäädännön osalta sekä vaikeaselkoinen että yleisluonteinen ja jättää sitä soveltaville viranomaisille paljon harkintavaltaa. Ongelmia aiheuttaa myös se, että kansallisen lainsäädännön perusperiaatteet poikkeavat EY-lainsäädännöstä. Erityisen ongelmallisia ovat itse asumiskäsitteeseen liittyvät epäselvyydet. Käytännössä on vaikea hallita eri kansainvälisten ja kansallisten säädösten ja niiden pohjalta kehittyneen soveltamiskäytännön muodostamaa kokonaisuutta. Suomen lainsäädäntö ei myöskään tue tilanteita, joissa ratkaisut tulee tehdä kansainvälisiä sopimuksia soveltaen. Lainsäädäntö ei kykene nykyisessä muodossaan vastaamaan niihin haasteisiin, joita erityisesti kehittyvä EY-lainsäädäntö asettaa.

Havaitut ongelmat eivät kuitenkaan edellytä laajamittaisia sosiaaliturvajärjestelmän muutoksia vaan ongelmia voidaan vähentää myös pienemmillä muutoksilla. Työryhmän jatkotyöskentelyn pohjaksi on päätetty ottaa useamman eri osauudistuksen yhdistelmä. Tätä vaihtoehtoa aiotaan kehittää siten, että tarpeellisiksi katsottavilta osin asiaa koskevat hallituksen esitysluonnokset laaditaan työryhmän jatkotyöskentelyn päätteeksi 31.3.2003 mennessä. Tässä yhteydessä otetaan myös kantaa myös muihin mahdollisiin jatkotoimenpide-ehdotuksiin.