Selvityksessä kuvataan nykyisin käytössä olevia sovittelumenettelyjä ja niiden soveltuvuutta pienten ja keskisuurten yritysten riitojen ratkaisemiseen. Selvitys pohjautuu alan toimijoiden käytännön kokemuksiin ja havaintoihin sekä riidanratkaisun ja sovittelun alalla käytyyn diskurssiin.

Selvityksessä todetaan, että pienten ja keskisuurten yritysten käytössä on jo nykyisin useampia tuomioistuimen ulkopuolisia sovittelu- ja riidanratkaisumenetelmiä. Niiden käyttöaste on kuitenkin hyvin matala. Tärkeimmiksi esteiksi tuomioistuimen ulkopuolella tapahtuvan sovittelun yleistymiselle on tunnistettu tiedon puute, kustannusesteet ja institutionaalisen sovittelijajärjestelmän puuttuminen. Oikeushallinnon resurssien kannalta selvityksessä on tunnistettu, että alioikeuksissa on tarpeettomasti vireillä useita riita-asioita, jotka voitaisiin sovitella jo aikaisemmassa vaiheessa.

Suppeana oikeusvertailuna selvityksessä on kuvattu erilaisia oikeusriitojen sovitteluun liittyviä järjestelmiä muissa pohjoismaissa ja EU-maissa.

Selvityksessä ehdotetaan tuomioistuimen ulkopuolisen sovittelijainstituution luomista. Tuomioistuin voisi osoittaa riidan sovittelijaksi myös muun oikeudellisen sovittelukoulutuksen saaneen henkilön kuin virkatuomarin. Järjestelmä muistuttaisi pesänjakajainstituutiota. Lisäksi ehdotetaan, että oikeudenkäymiskaaren uudistamisen yhteydessä selvitettäisiin mahdollisuutta pakollisen sovitteluistunnon käyttöönotolle dispositiivisissa riita-asioissa. Siviiliprosessin työnjakoa selkeytettäisiin sovittelun, sovinnon edistämisen ja oikeudenkäynnin valmistelun osalta.