Kunnalla on oikeus saada kiinteistötoimituksella omistukseensa alueen ensimmäisessä asemakaavassa osoitettu katualue. Mikäli maanomistaja menettää maastaan katualueeksi enemmän kuin 20 % kyseillä asemakaava-alueella olevasta muuksi kuin kaavassa maa-, metsätalous- tai vesialueeksi osoitetusta alueesta tai enemmän kuin kaava osoittaa rakennusoikeutta maanomistajan alueelle, kunta on velvollinen korvaamaan ylimenevän katualueen osuuden. Raportissa analysoidaan, millaisia vaikutuksia katujen ilmaissaantioikeuden, joka tunnetaan yleisesti ilmaisluovutusvelvollisuutena, poistamisella arvioidaan olevan erityisesti kunnille tehdyn kyselyn ja asiantuntijahaastattelujen pohjalta. Lisäksi tarkastellaan katusääntelyn historiaa ja nykytilaa myös haltuunotto- ja toimitusmenettelyjen osalta sekä tuodaan esille sääntelyn kehittämisvaihtoehtoja.

Vuodesta 1959 alkaen sovellettu katualueen ilmaissaantioikeuden ja sitä täydentävän katualuemaksun (ns. kateuskorvaus) yhdistelmä on aikanaan ollut kompromissi, jolla on pyritty yhteensovittamaan aikaisempi katualueesta maksettava lunastuskorvaus ja kunnalle katuyhteyden mahdollistamisesta maksettava maksu. Kyselyn perusteella kunnissa on merkittävä määrä katualueita, joiden osalta prosessi ei ole johtanut toimitukseen asti ja joihin liittyy epäselvyyksiä mm. korvausten ja kiinteistöjen ulottuvuuden suhteen.

Kyselyn perusteella suuressa osassa kuntia ilmaissaantioikeuden poistamisen taloudellinen merkitys olisi vähäinen, sillä kaavoituspaine ei enää merkittävässä määrin kohdistu yksityisten omistamalle, aiemmin asemakaavoittamattomalle raakamaalle, ja kadun alle jäävän raakamaan arvo on pieni suhteessa kadun rakentamiskustannuksiin ja muihin kunnan rahavirtoihin. Ilmaissaantioikeuden poistaminen voisi myös yksinkertaistaa maanomistajalle maksettavan korvauksen arviointia. Korvauksien sijasta keskiöön nousevatkin katuprosessin selkeyttäminen ja hallinnollisen taakan vähentäminen.