Vesienhoitolain (1299/2004) ja sen taustalla olevan EU:n vesipuitedirektiivin (2000/60/EY) ympäristötavoitteina ovat, että vesimuodostumien tila ei heikkene ja pinta- ja pohjavesimuodostumien tila on vähintään hyvä viimeistään vuonna 2015. Näistä ympäristötavoitteista voidaan rajoitetuin edellytyksin poiketa 1) uuden merkittävän hankkeen toteuttamiseksi, 2) lieventämällä vesimuodostumakohtaisia ympäristötavoitteita tai 3) pidentämällä tavoitteiden saavuttamisen määräaikoja enintään vuoteen 2027 asti. Suomessa näistä poikkeuksista on käytetty vain määräaikojen pidennyksiä. Ympäristötavoitteiden ja niistä poikkeamisen sääntelyä on tarpeen arvioida Suomessa uudelleen kahdesta näkökulmasta. Ensiksi EU-tuomioistuin linjasi Weser-tuomiossa (C-461/13), että vesienhoidon ympäristötavoitteet ovat oikeudellisesti sitovia, kun ne Suomessa vesienhoitolain säätämisen aikaan hahmotettiin pikemmin vesienhoidon suunnittelua ohjaaviksi tavoitteiksi. Toiseksi ympäristötavoitteiden määräaikoja on mahdollista pidentää enää seuraavan vesienhoitokauden ajaksi vuoteen 2027 asti. Raportissa arvioidaan Suomen oikeudellista nykytilaa ympäristötavoitteiden ja niistä poikkeamisen kannalta, verrataan sitä muiden valtioiden tilanteeseen ja esitetään vaihtoehtoja lainsäädännön kehittämiseksi. Keskeisinä sääntelyteemoina ovat vesienhoidon ympäristötavoitteiden oikeudellinen merkitys lupaharkinnassa ja ympäristötavoitteista poikkeamisen menettely uuden merkittävän hankkeen toteuttamiseksi. Niiden ohella raportissa kartoitetaan vesienhoidon ympäristötavoitteiden saavuttamisen määräaikojen pidentämistä ja ympäristötavoitteiden lieventämistä.