Kirjasto on 2.4.2024 alkaen avoinna ma–to 12–18. | Poikkeavat aukioloajat

Haku

Näkökulmia turvapaikkapolitiikkaan : Kehitysehdotuksia ja pohjoismaista vertailua

QR-koodi
Finna-arvio

Näkökulmia turvapaikkapolitiikkaan : Kehitysehdotuksia ja pohjoismaista vertailua

Sisäasiainministeriö asetti 31.3.2009 turvapaikkaa koskevan selvityshankkeen. Hankkeen taustana oli hallituksen hallituskauden puolivälitarkastelussa 24.2.2009 esittämä pyyntö laatia kevään 2009 aikana turvapaikkapolitiikkaa koskeva selvitys, jonka pohjalta hyväksytään tarvittavat toimenpiteet vuoden 2009 aikana.

Selvityksessä ehdotetaan toimenpiteitä liittyen turvapaikkapolitiikan linjauksiin, turvapaikkaprosessin tehostamiseen, perheenyhdistämisiin ja palauttamiseen. Ehdotuksilla pyritään säästämään kustannuksia prosessia tehostamalla sekä karsimaan sellaisia vetotekijöitä, jotka houkuttelevat Suomeen perusteettomien turvapaikkahakemusten jättäjiä. Kansainvälistä suojelua todella tarvitsevien oikeusturva ei kuitenkaan saa kärsiä.

Suomen turvapaikkapolitiikkaa ehdotetaan säännöllisesti arvioitavaksi toisten EU-valtioiden ja etenkin Pohjoismaiden politiikan ja päätöksenteon muutosten valossa. Turvapaikanhakijan työnteko-oikeus katsotaan tarpeelliseksi sitoa hakijan haluun edesauttaa henkilöllisyytensä selvittämisessä. Lääketieteellisten ikätutkimusten ja kielianalyysien lisäämistä pidetään tarpeellisena ja toimeentulotuen vetovaikutusta ehdotetaan arvioitavaksi kuluvan vuoden aikana.

Turvapaikkaprosessin tehostamiseksi ehdotetaan hallinnon keskittämistä ja hallinto-oikeuksien resurssien lisäämistä. Dublin-päätöksentekoa suositellaan nopeutettavaksi. Tulkkaus-, oikeusapu- ja edustajaresurssien sekä etäpuhutteluvalmiuksien lisäämistä pidetään välttämättömänä turvapaikkapuhuttelujen tehokkaalle järjestämiselle. Turvapaikkatutkintaan ja -päätöksentekoon varattu hakijamääriin perustuva arviomääräraha turvaisi puolestaan joustavan päätöksenteon hakijamäärien muuttuessa.

Perheenyhdistämispolitiikkaa koskevilla ehdotuksilla pyritään karsimaan mahdollisia perheenkokoajana toimimiseen ja kasvattilapsiin liittyviä väärinkäytöksiä. Myös toimeentuloedellytystä ehdotetaan tarkistettavaksi ja pidetään tarpeellisena asettaa vuoden asumisaikaedellytys kansainvälistä suojeluja saaneen toimimiselle perheenkokoajana.

Vapaaehtoista paluuta ja palauttamista suositellaan edistettäväksi Irakin ja Afganistanin kanssa solmittavin yhteistyöpöytäkirjoin ja käytännön yhteistyösuhteiden luomisella Somalimaahan. Vapaaehtoista paluuta edistetään keskittämällä ohjausvastuu Maahanmuuttovirastolle ja käytännön paluiden koordinointi yhdelle vastaanottokeskukselle.

Tallennettuna: