Kirjasto on 2.4.2024 alkaen avoinna ma–to 12–18. | Poikkeavat aukioloajat

Haku

Metsätuhotyöryhmä

QR-koodi
Finna-arvio

Metsätuhotyöryhmä

Maa- ja metsätalousministeriö asetti 6.8.2002 metsätuhotyöryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää toimenpiteitä, joilla varaudutaan nykyistä paremmin erityisesti myrskyjen, mutta myös muiden tekijöiden aiheuttamiin metsätuhoihin ja vähennetään tuhoista metsätaloudelle aiheutuvia vahinkoja. Työryhmän tuli laatia yleissuunnitelma äkillisten ja laajojen metsätuhojen varalle, sekä selvittää kansainvälisen yhteistyön tarve ja keinot metsätuhokysymyksissä. Lisäksi tuli selvittää metsän hyönteis- ja sienituhojen torjuntaa koskevan lainsäädännön muutostarpeita.

Laajimmat ja taloudellisesti merkittävimmät metsätuhot Suomessa aiheutuvat myrskyistä. Muita merkittäviä tuhonaiheuttajia ovat lumi, metsäpalot, hyönteisistä etenkin eräät kaarnakuoriaiset ja kärsäkkäät, sienitaudeista kuusen- ja männynjuurikääpä sekä versosurma. Lähialueillamme on viimeisten vuosikymmenten aikana sattunut laajoja myrskytuhoja, joista on aiheutunut vakavia hyönteisten aiheuttamia seuraustuhoja. Tällaisilta on Suomessa toistaiseksi vältytty. Myrskyjen ja metsäpalojen seurauksena syntyy toisaalta luonnonsuojelullisesti arvokkaita kohteita, joita pyritään saamaan keinotekoisesti aikaan ennallistamisella.

Myrskyjen ja muiden tekijöiden aiheuttamia vahinkoja voidaan vähentää metsänhoidon ja metsäsuunnittelun menetelmillä. Työryhmä esittää, että hyvän metsänhoidon suosituksia täydennetään myrsky- ja lumituhojen vähentämiseen tähtäävillä suosituksilla sekä sähkölinjojen läheisyydessä sijaitsevien metsiköiden käsittelyohjeilla. Hyväkuntoinen metsätieverkosto parantaa valmiutta torjua erilaisia metsätuhoja. Metsäpalojen ilmavalvontaa tulee jatkaa ja kehittää.

Työryhmä katsoo, että luonnonkatastrofien jälkeisessä pelastustoiminnassa ja sähkönjakeluhäiriöiden korjaamisessa metsäammattilaisia ja metsäkoneita voitaisiin hyödyntää nykyistä paremmin. Metsäammattilaisten, sähköyhtiöiden ja pelastustoimen yhteistyö on tehokkainta, jos se perustuu ennakolta tehtyihin sopimuksiin ja suunnitelmiin. Pelastushenkilöstön ja sähköyhtiöiden asentajien täydennyskoulutuksessa tulee hyödyntää nykyistä paremmin metsäalan oppilaitosten osaamista. Metsätalouden toimijoiden selkeä, ennakolta sovittu yhteishenkilöverkosto tehostaa metsätuhojen metsätaloudelle aiheuttamien ongelmien nopeaa selvittämistä.

Työryhmän yleissuunnitelma sisältää valmiustilan kohottamisen, välitöntä vaaraa aiheuttavien tilanteiden purkamisen, tuhojen laajuuden arvioinnin, tuhojen leviämisen estämisen, tiedottamisen, tuhoalueiden puunkorjuun erityisjärjestelyt ja toiminnan jälkiarvioinnin. Työryhmä esittää, että poikkeuksellisen vakavien metsätuhojen laajuuden arviointi tulee olla mahdollista suorittaa valtion kustannuksella lentokonekartoituksilla tai ilmakuvauksella. Työryhmä katsoo, että Suomen ja Venäjän viranomaisten välisissä neuvotteluissa tulee ottaa esille yhteistyön kehittäminen maittemme rajan läheisyydessä sattuvien metsäpalojen ja muiden metsätuhojen torjunnassa.

Työryhmä esittää, että suomalaisten metsäkone- ja metsätalousyrittäjien valmiutta osallistua myrskyalueiden raivaustöihin ja myös tavanomaisiin puunkorjuutöihin muiden EU-maiden alueilla parannetaan luomalla yhteyksiä ulkomaille ja laatimalla ulkomailla urakointia koskeva käsikirja. Työryhmä esittää, että metsän hyönteis- ja sienituhojen torjuntaa koskevissa säädöksissä annettuja vahingoittuneiden havupuiden poistolle asetettujen kynnysarvoja tarkistetaan tutkimusten perusteella. Poistovelvoite tulee muuttaa koskemaan vain järeää kuusta. Poistovelvoitteen ei tule koskea metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä, kestävän metsätalouden rahoituslain ympäristötukikohteita ja metsäluonnon hoitohankkeita, eikä metsälain nojalla toteutettavia NATURA 2000 -alueita. Lisäksi työryhmä esittää, että lakiin lisätään menettely, jonka nojalla metsänomistajan on mahdollista jättää metsään säädösten kynnysarvot ylittäviä määriä vahingoittuneita puita kohteille, joiden tarkoituksena on edistää metsäluonnon monimuotoisuutta.

Työryhmä katsoo kuitenkin, että talousmetsien käsittelyssä yleisenä periaatteena on edelleen suositeltavaa, että myrskyn, lumen tai muun tuhonaiheuttajan vahingoittamat havupuut poistetaan metsästä, jos niistä todennäköisesti leviää metsän terveydelle ja elinvoimalle sekä puutavaran tekniselle laadulle haitallisia hyönteisiä tai sienitauteja. Metsäluonnon monimuotoisuuden lisäämiseen tähtäävät toimenpiteet tulee suunnitella ja toteuttaa siten, ettei metsien terveyttä eikä kestävää puuntuotantoa vaaranneta.

Tallennettuna: