Työtön henkilö on Suomessa määritelty julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) ja työttömyysturvalaissa (1290/2002). Mainittujen lakien säännökset määrittelevät yhdessä sen, kenellä on oikeus työttömyysetuuteen ja mahdollisuus osallistua työttömille tarkoitettuihin julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin. Näiden työttömän määritelmien erilaisuus voi kuitenkin aiheuttaa epäselvyyttä ja johtaa sekä yksilön että julkisen talouden näkökulmasta epätarkoituksenmukaiseen lopputulokseen. Lainsäädännön kehittämisen tueksi on ollut tarpeen selvittää työttömän määritelmää eräissä muissa maissa.

Selvityksen tavoitteena on kuvata työttömän käsitettä Alankomaiden, Norjan, Ruotsin, Saksan ja Tanskan lainsäädännössä. Selvitys on toteutettu marraskuun 2020 ja helmikuun 2021 välisenä aikana. Työttömän käsitettä on selvityksessä tarkasteltu aineistolähtöisesti siten kuin se kulloisessakin maassa määritellään.

Useissa maissa työttömyyden käsite määrittyy tyypillisesti etuuksia koskevan lainsäädännön kautta. Työvoimapalveluja koskeva lainsäädäntö ei määritä työttömän käsitettä, vaan palvelujen sisältöä. Työttömän käsite määrittyy tyypillisesti ajan suhteen: työtön on henkilö, joka menettää työaikaansa, eli hän ei siis käy töissä täyttä mahdollista (työ)aikaansa.